Pennut
Funky Tails Pennut
Pennut on rokotettu ja madotettu kahteen kertaan ennen luovutusta ja heillä on mikrosirut, sekä kirjallinen eläinlääkärin todistus terveydentilasta.
Kaikki urospennut luovutetaan kastroituna ja useimmiten myös naaraspennut sterilisoituna.
Rekisterikirjat ovat muun kirjallisen luovutusaineiston mukana kansiossa.
Luovutusaineistossa on myös tarkat hoito-ohjeet, vanhempien terveystuloksien dokumentit jne.
Lisäksi pennuilla on pentu reppu, jossa on tuttua ruokaa, lelu, ruokakuppi jne.
Pentujen luovutukset uudelle perheelle.
Kissat luovutetaan uusiin koteihin aikaisintaan 14 viikon ikäisinä ja haluamme tavata jokaisen kiinnostuneen perheen henkilökohtaisesti. Emme vastaa kyselyihin hinnoista ja emme myy pentuja pelkästään puhelinkeskustelun tai e-mail viestien perusteella.
Kiinnostuneilta ihmisiltä haluamme että esittelet itsesi ja kerrot millaisen kodin voisit tarjota kissalle. Kissat myydään vain sisäkissoiksi ja niillä pitää olla riittävästi tilaa liikkua ja turvallinen ulkona liikkumismahdollisuus. Ulkona liikutaan joko valjaissa tai ulkoilua varten rakennetussa tarhassa.(lasitettu parveke)
Terveys tarkastukset
Pentujen vanhemmat ovat laajasti terveystutkittuja:
* lonkat arvioitu USA:ssa
* sydämen ultraus kardiologin toimesta
* munuaiset ultrattu
* veriryhmän määritys tehty
* Felv ja FIV testit tehty
* HCM dna testi N/N
Lisäksi osalta jalostuskissoja on tutkittu:
* SMA dna testi
* PK def.
Kissala kohtaisia tutkimuksia, kuten ihon sieniviljely ja ulostenäytteen tutkimus tehdään ajoittain.
Funky Tails maine coon kissanpennut
A pentue
8 pentua syntyi maanantaina 27.5.19. Kaikki pennut löysivät mahtavat kodit ja voit törmätä heihin näyttelyissä.
Isänä RedLines Zorba (Tomppa ) ja emänä Stout-hearted Zehra (Tara)
Molemmat kissat ovat laajasti teveystestattuja ja ovat terveitä
Molemmat ovat avoimia ja sosiaalisia kissoja
Angela Baker
Maine Coon tyttö.
Al Pacino
Maine Coon poika
Avatar Frank
Maine Coon poika
Alias Jim Carrey
Maine Coon poika
Agelica Jolie
Maine Coon tyttö
A dreams come tru
Maine Coon tyttö
Amadeus Harry
Maine Coon poika
Austin Powers
Maine Coon poika
Funky Tails maine coon kissanpennut
B pentue
Taran tiineys epäonnistui .,Yritän uudestaan seuraavaan juoksuun.
Pentuja odotettavissa vuoden 2021 aikana.
Isänä RedLines BB King ja emänä Stout-hearted Zehra (Tara)
Molemmat kissat ovat laajasti teveystestattuja ja ovat terveitä
Molemmat ovat avoimia ja sosiaalisia kissoja